Selkä

Ranskanbulldogeilla esiintyviä selkämuutoksia

Viralliset selkäkuvaukset suositellaan tekemään 2-3 vuotiaille koirille. Selkäkuvaus tehdään aina rauhoitettuna, sillä koiran pitää olla kuvauksen ajan liikkumatta ja tietyssä asennossa. Kennelliitolla on tarkka ohjeistus siihen miten kuvat otetaan ja mitä kuvia mistäkin rodusta tarvitaan virallista lausuntoa varten.  


Nikamaepämuodostumat (VA)
Selkärangan nikamien epämuodostumia esiintyy useilla koiraroduilla. Niin sanotuilla "korkkiruuvihäntäisillä" roduilla, kuten ranskanbulldogilla yleisimpiä nikaman kehityshäiriöitä ovat erimuotoiset puolinikamat (hemivertebra) ja perhosnikamat, jotka liittyvät ranskanbulldogin selän rakenteeseen.

Kennelliiton terveystutkimuslausunnossa nikamien epämuotoisuus on jaoteltu viiden portaan asteikolla, jossa VA0 tarkoittaa selkää, jossa ei ole muutoksia ja VA4 selkää jossa on 10 tai useampia epämuodostuneita nikamia. Selän röntgenkuvantamisen virallinen lausunto VA-muutoksen asteesta  sisältyy ranskanbulldogin PEVISA-vaatimuksiin.


Välimuotoinen lanne-ristinikama (LTV)
LTV:llä tarkoitetaan nikamaa, jossa on sekä lanne- että ristinikaman piirteitä. Välimuotoinen nikama voi olla viimeinen lannenikama (L7), jolloin puhutaan sakralisaatiosta tai ensimmäinen ristiluun nikama (S1), jolloin puhutaan lumbarisaatiosta. Muutos voi olla symmetrinen eli samanlainen oikealla ja vasemmalla puolella tai epäsymmetrinen.

LTV:tä esiintyy useilla koiraroduilla, ja se altistaa lanne-ristiluuliitosalueen varhaiselle rappeutumiselle. LTV:n arvioinnissa käytetään viisiportaista luokitteluasteikkoa. Selän röntgenkuvantamisen virallinen lausunto LTV-muutoksesta sisältyy ranskanbulldogin PEVISA-vaatimuksiin.

Spondyloosi (SP)
Spondyloosilla tarkoitetaan selkärangan rappeumasairautta, jossa selkänikamien rajoille muodostuu luupiikkejä ja/tai -silloittumia selkänikamien välille. Silloittumat ovat yleisimpiä rintarangan loppuosassa ja lannerangan sekä ristiselän alueella. Spondyloosi voi olla perinnöllinen sairaus tai syntyä toissijaisena muutoksena. Sitä kehittyy usein normaalistikin ikääntymisen myötä ja se on etenevä sairaus.

Spondyloosi voi aiheuttaa koiralle vakaviakin kipuja sekä rangan jäykkyyttä tai olla oireeton, joten röntgenseulonta on jalostuksellisesti tärkeää. Arviointiasteikko on viisiportainen (SP0-SP4), jossa vaikein aste (SP4) sulkee koiran pois jalostuksesta. Selän röntgenkuvantamisen virallinen lausunto SP-asteesta sisältyy ranskanbulldogin PEVISA-vaatimuksiin.

..

Välilevytyräsairaus (IVDD) ja kondrodystrofia
Merkittäviä altistavia riskitekijöitä välilevytyrän syntymiselle ovat välilevyjen varhainen rappeutuminen ja kalkkeutuminen. Välilevytyrä lievänäkin aiheuttaa hermokipua ja voi vakavimmillaan jopa halvaannuttaa koiran ja johtaa näin eutanasiaan. Varhainen välilevyjen rappeutuminen on yhteydessä kondrodystrofiaan. Ranskanbulldoggi kuuluu kondrodystrofisiin rotuihin, ja rodussa esiintyykin välilevyjen varhaista rappeutumista ja kalkkeutumista. Koska röntgenkuvissa esiintyvät kalkkeutuneet välilevyt (IDD) ennustavat selkeästi koiran riskiä saada oireita, voidaan välilevytyrän esiintymistä vähentää seulomalla jalostukseen käytettäviä koiria selkäkuvantamisella. Selän röntgenkuvantamisen virallinen lausunto välilevykalkkeutumista (IDD) sisältyy ranskanbulldogin PEVISA-vaatimuksiin.

Myös IVDD-riski CDDY –geenitesti jalostuksen yhtenä mahdollisena työkaluna on tullut lisänä mukaan vastustettaessa välilevytyräsairautta (IVDD).  Kromosomissa 12 sijaitseva ylimääräinen kopio FGF4-kasvutekijästä eli 12FGF4-retrogeeni suurentaa riskiä välilevyjen varhaiselle rappeutumiselle ja kalkkeutumiselle, josta geenitutkimuskirjallisuudessa käytetään nimeä kondrodystrofia (CDDY). Rappeutuneet välilevyt ovat alttiita välilevytyräsairaudelle (IVDD, Intervertabral Disc Disease). 

Suomen Kennelliittoon rekisteröidyillä, selkäkuvannetuilla IDD-lausutuilla ranskanbulldogeilla toteutetun tutkimuksen mukaan 12 FGF4-retrogeenin (CDDY) esiintymisessä on todettu rodussa olevan vaihtelua, lisäksi em. retrogeenin ja kalkkeutuneiden välilevyjen (IDD) lukumäärällä on voitu todeta olevan yhteyttä.  Tutkimuksessa löytyi myös CDDY:n suhteen normaaleja (N/N) ranskanbulldoggeja sekä niitä, joilla oli vain yksi retrogeeni (N/CDDY) koirien joilla oli kaksi retrogeenia (CDDY/CDDY) lisäksi. Tutkimuksella on siten saatu uutta ja yllättävää sekä jalostuksen ohjaukseen arvokasta tietoa.
Koska ranskanbulldogeissa tämän CDDY-geenin suhteen löytyy vielä heterotsygootteja (N/CDDY) ja jopa normaaleja, “villityyppejä” (N/N), on CDDY-geenitestausta hyödyntämällä mahdollista vähentää välilevysairauden (IVDD) riskiä rodussa. Kuitenkaan pelkän geenitestin varaan ei välilevysairauden vastusta voi jättää, vaan selkäkuvauksiin perustuvaa jalostusvalintaa pitää jatkaa. 

Spina Bifida = Spina bifida on synnynnäinen tila, jossa selkäranka ei sulkeudu sikiöaikana normaalisti. Vaikea-asteinen spina bifida on fataali ja johtaa pennun menehtymiseen sikiöaikana tai pian syntymän jälkeen. Lieväasteiset selkärangan sulkeutumishäiriöt alkavat oireilla kasvukaudella tai varhaisessa aikuisiässä. Takajalkojen halvausoireet ja eriasteiset ulostamisvaikeudet voivat liittyä usein tähän rakennevikaan. Useimmissa tapauksissa halvausoireet jäävät pysyviksi ja kirurgisella hoidollakaan ennuste ei ole yleensä hyvä. (Lainattu Ranskanbulldoggien jalostuksen tavoiteohjelmasta)

..

Lähteet:

Lappalainen Anu, 2021. Kromosomissa 12 esiintyvän FGF4-retrogeenin yleisyys suomalaisilla ranskanbulldogeilla ja sen yhteys välilevyjen kalkkeutumiseen. Tutkimusraportti Anu Lappalainen, ELT, Dos., Helsingin yliopisto, Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osasto. Yhteistyössä Suomen Ranskanbulldogit ry. 

Lappalainen Anu, Saikku-Bäckström Anu ”Perinnölliset selkämuutokset ” Kennelliitto. https://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveys/koiran-terveys/perinnolliset-sairaudet-ja-koiran-hyvinvointi/perinnolliset-selkamuutokset

Reunanen, V. L. J., Jokinen, T. S., Lilja-Maula, L., Hytönen, M. K., & Lappalainen, A. K. (2025). Allelic frequency of 12-FGF4RG and the association between the genotype with number of calcified intervertebral discs visible on radiographs in Coton de Tulear and French Bulldog breeds. BMC Veterinary Research21(1), Artikkeli 140. https://doi.org/10.1186/s12917-025-04573-7


Lisätietoa:

https://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveys/koiran-terveys/koiran-terveystutkimukset/selkalausunto-antaa-monenlaista-tietoa

https://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveys/koiran-terveys/perinnolliset-sairaudet-ja-koiran-hyvinvointi/perinnolliset-selkamuutokset

Tieteellisiä artikkeleita selkämuutoksista:

Reunanen, V. L. J., Jokinen, T. S., Lilja-Maula, L., Hytönen, M. K., & Lappalainen, A. K. (2025). Allelic frequency of 12-FGF4RG and the association between the genotype with number of calcified intervertebral discs visible on radiographs in Coton de Tulear and French Bulldog breeds. BMC Veterinary Research21(1), Artikkeli 140. https://doi.org/10.1186/s12917-025-04573-7

Batcher, K., Dickinson, P., Giuffrida, M., Sturges, B., Vernau, K., Knipe, M., Rasouliha, S. H., Drögemüller, C., Leeb, T., Maciejczyk, K., Jenkins, C. A., Mellersh, C., & Bannasch, D. (2019). 78 Phenotypic Effects of FGF4 Retrogenes on Intervertebral Disc Disease in Dogs. Genes, 10(6), 435. https://doi.org/10.3390/genes10060435

A. Lappalainen & al.: Intervertebral disc disease in Dachshunds radiographically screened for intervertebral disc calcifications, in Acta Veterinaria Scandinavica, 2014