Sisäelinongelmat

MEGAESOPHAGUS (esofagusdilataatio) eli ruokatorven laajentuma voi olla synnynnäinen tai myöhemmällä iällä kehittynyt. Koiralla, jolla on Megaesophagus, on vaikeuksia niellä ruokansa, sillä sairaus surkastuttaa koiran ruokatorven lihakset eikä ruoka siirry normaalilla tavalla mahaan. Epämuodostunut ruokatorvi kerää ruokaa ja eritteitä, ja pienillä pennuilla se saattaa aiheuttaa kasvun hidastumista ja keuhkokuumeen pian kiinteän ruuan aloittamisen jälkeen.

Myöhemmällä iällä kehittynyt ruokatorven laajentuminen voi johtua monesta eri syystä, kuten kasvaimista tai hermosto- tai autoimmuunisairaudesta.

Ruokatorven laajentuma voidaan havaita varjoaineröntgenkuvauksessa. Jos tila ei ole vakava, voidaan koiran kehitystä seurata. Laajentumalla on kuitenkin taipumus pahentua, eikä kerran laajentunut ruokatorvi enää palaa normaaliin kokoonsa. Ruokatorven selvä laajeneminen alle luovutusikäisellä pennulla johtaa yleensä aina pennun menetykseen, koska se ei pysty syömään normaalisti kiinteää ravintoa.

Laajentuman ennuste riippuu sen vakavuusasteesta. Tukihoitona on lääkitys ja erityisruokavalio, sekä ruokailuasennot.

Sairauden perinnöllisyyttä ei täysin tunneta. Silti lievästäkään laajentumasta kärsivää koiraa ei tule käyttää jalostukseen.

Keuhkovaltimoläpänahtauma eli pulmonaalistenoosi = Yleisin kääpiökoirilla tavatta synnynnäinen sydänongelma, mitä on todettu joitain tapauksia myös ranskanbulldogeilla. Kun sydämen keuhkovaltimoläppä ei toimi kunnolla, joutuu sydämen oikea puolisko työskentelemään huomattavasti normaalia enemmän jolloin sydänlihas alkaa paksuuntua. Lievät tapaukset voivat pysyä oireettomina läpi elämän, mutta vakavissa tapauksissa oireina on: väsymystä, pyörtyilyä ja (vakavuusasteesta riippuen) nesteen kertymistä koiran elimistöön. Oireita voidaan hoitaa lääkityksellä, mutta ainakaan toistaiseksi suomessa leikkaushoito ei ole mahdollista. Tämän synnynnäisen ongelman uskotaan periytyvän monen eri geenin vaikutuksella.

INTESTINAALINEN LYMFANGIEKTASIA (LUNNIKOIRASYNDROOMA) = Immunologinen, suoliston imusuoniston toimintahäiriö, jossa imunesteen kierto häiriintyy ja suoliston imusuonten alueelle syntyy imunestetungos. Se estää ravinnon sisältämän rasvan imeytymisen ja aiheuttaa valkuaisten, vitamiinien ja hivenaineiden takaisinvirtausta. Lymfangiekstasia ei ole ikäsidonnainen. Sitä sairastavalla koiralla veren seerumin proteiini- ja kolesteroliarvot voivat olla alhaiset, mikä kertoo poikkeavasta ravinnon imeytymisestä. Ulkoisia alkuoireita on mm. huonontunut kuiva karvapeite, pöhöttyminen eli nesteen kertyminen elimistöön sekä lihasten kuihtuminen. Sairauden edetessä esiintyy oksentelua ja vatsakipuja, kun vatsalaukun limakalvot ärsyyntyvät takaisinvirtauksesta. Ohutsuolen ärsyyntyminen voi aiheuttaa ripulia. Akuutissa tapauksessa koira voi menehtyä nestehukkaan nopeasti ilman eläinlääkärin apua. Sairaudessa on myös ns. piilevä muoto. Varmuus sairaudesta saadaan ohutsuolesta otetusta koepalasta. Lymfangiekstasia on parantumaton eli krooninen sairaus. Ilmenemismuodosta riippuen voidaan sairautta hoitaa ruokavaliolla, nesteytyksellä ja välttämällä koiran stessiä. Sairauden periytyvyydestä ei ole varmaa tietoa. Sairasta koiraa ei kuitenkaan tule käyttää jalostukseen, ja lymfangiekstasiaa periyttänyttä yhdistelmää ei tulisi uusia.

Cushingin-tauti = lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminta. Tämän toimintahäiriön syynä on yleensä kasvain joko aivolisäkkeessä tai lisämunuaisen kuorikerroksessa. Kasvain häiritsee näiden elinten normaalia toimintaa ja aiheuttaa erityisesti kortisolin ylituotantoa. Koira voi alkaa oireilla Cushingin-tautia myös pitkäaikaisen glukokortikoidi- / kortisolilääkityksen jälkeen, tai jos koiran elimistö tuottaa liikaa kortisolia jostain muusta kuin kasvainperäisestä syystä. Cushingin-tauti on yllättävänkin yleinen pienillä vanhenevilla koirilla (esim. bostoninterrieri ja maltankoira). Ranskanbulldogeissa tätä ongelmaa ei ole raportoitu suuria määriä. Cushingin-taudissa, kuten monessa muussakin taudissa, oireet voivat vaihdella hyvinkin voimakkaasti eri koirien välillä. Yleisimpiä oireita ovat: kasvava ruokahalu, jatkuva juominen, ihon ja karvapeitteen oheneminen (jopa kaljut symmetriset laikut usein kylkien alueella), koiran käytös voi muuttua hyvinkin voimakkaasti ja koira yleensä lihoo. Cushingin-tauti todetaan yleensä erilaisten verikokeiden, ultraäänitutkimuksen ja röntgentutkimuksen avulla. Cushingin-tautiin on lääkitys, mikä kestää koiran loppuelämän ja on hyvin koira- / oirekohtainen. Cushingin-taudin periytymismallia ei tiedetä.

KUPARITOKSIKOOSI eli kuparin kertyminen maksaan = Kuparitoksikoosi on aineenvaihduntasairaus, jossa maksa ei pilko normaalista ravinnosta päivittäin saatavaa hivenainetta, kuparia. Kupari kertyy vähitellen koiran maksasoluihin ja aiheuttaa pysyviä vaurioita, jotka pahimmillaan johtavat krooniseen hepatiittiin, eli maksarappeumaan. Sairauden alkuvaiheessa aloitettu tukihoito saattaa hidastaa sairauden etenemistä, mutta aggressiivisena muotona kuparitoksikoosi on tappava sairaus, sillä siihen ei ole parannuskeinoa. Sairautta esiintyy moninaisesti. Verikokeissa ALAT-arvon nousu voi kertoa alkaneesta maksatuhosta. Kuparin kertyminen maksaan voidaan kuitenkin todeta ainoastaan maksasta otetusta koepalasta. Kun sairaus on edennyt pidemmälle, ja maksan toiminta on heikentynyt, koira yleisimmin lakkaa syömästä, koska maksa ei enää toimita tehtäväänsä, eli suodata myrkkyjä, vaan myrkyt jäävät elimistöön aiheuttaen koiralle huonovointisuutta, ehkä myös oksentelua. Myrkyt kulkevat koiran verenkierrossa, ja koiran käytös voi muuttua, se voi olla apaattinen, etäinen, lähes lamaantunut, myös agressiivinen. Maksasairauksissa etenkin ruokailun jälkeen koira voi saada ns. myrkkyshokin, ja mm. juosta ja törmäillä ympäriinsä. Myös epileptiseltä vaikuttavia kohtauksia voi esiintyä. Kaikilla koirilla näkyvää oireilua ei kuitenkaan esiinny. Toiset saavuttavat kuparitoksikoosin aggressiivisen muodon jo hyvin nuorena, jolloin maksa-arvojen noustessa maksan tila on jo niin akuutti, että tilannetta ei voida korjata. Toisilla kuparia kertyy maksaan hitaammin, ja maksa-arvot saattavat kohota vasta myöhemmällä ikää. Lisäksi koiralla, jolla sairaus on ns. lepotilassa, tilanne saattaa kääntyä aggressiiviseen muotoon esim. stressin, tiineyden tai synnytyksen yhteydessä, kun maksa rasittuu. Pahimmassa tapauksessa ns. piilevää kuparitoksikoosia sairastava narttu voi kuolla odotusaikana tai synnytykseen, kun vaurioitunut maksa ei kestä rasitusta. Kuparitoksikoosi periytyy resessiivisesti. Sairaan koiran takaa siis löytyy sairauden kantajia. Kantajia voi olla jopa 10 peräkkäin, ennen kuin sairauden aggressiivinen muoto tulee esiin. Varmat kantajat periyttävät sairaita. Keinoa kuparitoksikoosin kantajien selvittämiseen ei kuitenkaan vielä ole. Diagnosoimattomat maksasairaudet ovat valitettavasti lisääntyneet rodussa viime aikoina. Maksasairasta koiraa ei tule käyttää jalostukseen.