Teettäisinkö pennut

12077127_10153660999737173_451721174_n (800x515)

Koiranpentu on ihana! Pystyn millä hetkellä hyvänsä palauttamaan mieleeni sen tunteen ja tuoksun mikä syntyy, kun painaa kasvonsa pienen pennun turkkiin.

En varmasti ole tämän maan kokenein kasvattaja, mutta tämä aihe on sellainen, josta me koirien kanssa tekemisissä olevat usein puhumme ja ehkäpä tästä on hyvä jutella näin lehdenkin sivuilla, ketään erityisesti sormella osoittamatta tai syyllistämättä.

Laitan tähän muutaman väittämän, joihin me varmasti itse kukin olemme törmänneet.
– Jokaisella nartulla pitää teettää pennut, jos ei kahdetkin.
– Jokaisella sijoitusnartulla pitää teettää pennut.
– Kyllä tällä kannattaa teettää pennut, tämä on ostettu oikein kennelistä.
– Pienikokoisella koiralla pitää teettää pennut mahdollisimman nuorena.
– Koirani on rotupuhdas vaikkei sillä olekaan rekisterikirjaa. Kun astutan sen toisella rekisteröidyllä rekisterikirjan omaavalla saman rotuisella koiralla, pennutkin saavat kirjat jne.

Kaikkiin näihin väittämiin voisi vastata lyhyesti, ei pidä paikkaansa.

Yksikään narttukoira ei kärsi tai vaaranna terveyttään, vaikkei synnytäkään elämänsä missään vaiheessa yhtään ainoata pentua, ei fyysisesti eikä psyykkisesti. Synnytykseen sinänsä liittyy aina omat riskinsä.

Kasvattajan vastuu tulee ilmi siinä, että hän harkitsee onko sijoitettu narttu sellainen, että hän haluaa sen todella astuttaa. Tiedän kasvattajia, jotka ovat jättäneet astuttamatta sijoittamansa nartun, kun se aikuisena ei ole osoittautunutkaan sellaiseksi, että sillä olisi hyvä jatkaa harkittua kasvatustyötä. Kärjistäen voi sanoa, että se, että koira on ostettu kennelistä ei todista yhtään mitään. Edelleen kärjistäen voi sanoa, että kenneleitä on monenlaisia ja kenneleistä tulee monenlaisia pentuja. Se mikä sinun koirasi on ja mitä sen takana sukutaulussa löytyy painaa vaa’assa silloin, kun sinä mietit pentujen teettämistä.

Pienikokoisenkin koiran täytyy olla sekä fyysisesti, että psyykkisesti riittävän kypsä ennen kuin sen saa astuttaa. Ensimmäisen kiimansa saadessaan se on liian nuori saamaan pentuja! Karu totuus on, että rekisteröimätön koira, uros tai narttu, ei voi saada rekisteröityjä pentuja. (Tässä en puutu esimerkiksi harvinaisten rotujen kirjoihin ottamisiin tai muihin sellaisiin  tapauksiin, joista on täysin omat määräyksensä).

Voi oikeastaan sanoa, että pohja pentujen teettämiselle luodaan jo siinä vaiheessa kun itse suunnittelee pennun ostoa. Mikäli yhtään harkitset, että voisi olla mielenkiintoista kasvattaa omakin pentue, valitse huolella itsellesi sopiva pentu. Kasvattaja, joka tuntee rodun, tietää kasvattamiensa pentujen taustaa ja osaa neuvoa sinua koiraasi liittyvissä asioissa. Sillä hetkellä, kun pennut syntyvät sinun luonasi sinustakin tulee tietyllä tavalla ”kasvattaja”. Sinunkin täytyy tuntea rotua ja osata neuvoa mahdollisia uusia pennun ostajia.

Ennen kuin otat ratkaisevan askeleen asiassa, hanki tietoa. Hanki tietoa omasta koirastasi, sen sukutaulusta, vanhemmista, sisaruksista jne. Oman koirasi ulkonäöstä saat tietoa esimimerkiksi viemällä sen koiranäyttelyyn. Mikäli ilmenee, että koirassasi on jokin oleellinen vika, on melko kyseenalaista kannattaako sillä teettää pentuja lainkaan. Eri rotujen parissa kulkee legendoja mitä ”rumemmista” nartuista, jotka ovat sitten osoittautuneet mitä ihmeellisimmiksi siitosnartuiksi, synnyttämällä valioita toinen toisensa jälkeen. Näin on, mutta selitys löytynee kyseessä olevan nartun sukutaulusta ja kasvattajan kokeneisuudesta yhdistää tätä kyseistä narttua. Aloittelijana en näkisi mitään järkeä astuttaa narttua, joka kerää tasaisesti tyydyttäviä palkintosijoja näyttelyistä, sen avut ovat jollain muulla alueella.

Yksi ainoa näyttely ei varmasti kerro koko totuutta koirasta, mutta muutamien eri tuomareiden arvosteluiden avulla voi jo muodostaa käsitystä koirasta. Koiran pitää olla myös riittävän terve selviytyäkseen pentujen kantoajasta ja synnytyksestä.

Ja sitten se toinen puoli, pennuilla pitää olla isäkin. Ja taas tarvitaan tietoa! Koirasi kasvattaja voi olla se henkilö, joka voi auttaa sinua tässäkin asiassa. Sijoitusnartun kohdalla päätös onkin hänen. Rotuyhdistyksillä on yleensä jalostustoimikunta, jonka asiantuntemus on jokaisen jäsenen käytettävissä. Ehkä olet näyttelyissä kulkiessasi tai rotulehteä selaillessasi jo ihastunutkin johonkin tiettyyn urokseen ja se jättämiin jälkeläisiin. Rohkeasti kysymään ja tiedustelemaan. Ota yhteyttä kyseisen uroksen omistajaan. Hänellä on sitten oikeus luvata tai kieltäytyä. Mikäli hän on kiinnostunut antamaan urostaan sinun nartullesi hän varmasti antaa enemmänkin tietoja koirastaan, sen arvosteluista, luonteesta, terveydestä, mahdollisista aikaisemmista pentueista, yms. Mikäli uroksen omistaja kerta toisensa jälkeen kieltäytyy kohteliaasti luovuttamasta urostaan sinun käyttöösi, menisin hieman itseeni ja pohtisin syitä, onko narttuni ehkä sittenkin sellainen, että se kannattaa jättää astuttamatta. Kasvattaisinko ehkä ensimmäiset pentuni vasta seuraavalla nartullani. Tässäkään vaiheessa en tyytyisi esimerkiksi siihen naapurissa asuvaan urokseen, jota väittävät samanrotuiseksi kuin oma koirasi on, vaikkei sitä ensi silmäyksellä siksi uskoisikaan. Uroksessa ei myöskään pitäisi toistua kaikkia oman koirani vikoja, vaan sen pitäisi tuoda parannusta oman koirani mahdollisiin heikkouksiin.

Koko penturuljanssi on niin suuri, aikaa ja vaivaa vaativa asia etten alkaisi siihen lainkaan, ellen löytäisi mieluista ja omalle koiralleni sopivaa urosta. Kääpiökoiraryhmään kuuluvien koirien synnytys ei ole aina helppo. Aivan kuin ihmisäidit, koiraäiditkin tuntuvat synnyttävän melko usein mielellään yöllä. Koiralla pitää olla rauhallinen paikka, missä se voi turvallisesti synnyttää ja hoitaa vastasyntyneet pentunsa tuntematta itseään uhatuksi esim. talouden muiden koirien taholta. Synnyttävää narttua ei voi jättää yksin, vaan synnytystapahtumaa on seurattava ja emää sekä pentuja on tarpeen vaatiessa osattava auttaa melko ripakastikin.  Synnytys voi osoittautua hyvinkin haasteelliseksi ja elävien pentujen saamiseksi voidaan joutua päätymään keisarinleikkaukseen. Minusta on aina turvallista, kun olen voinut jo etukäteen sopia kehen eläinlääkäriin voin olla yhteydessä mikäli synnytyksessä tai vastasyntyneiden pentujen kanssa ilmenee ongelmia. Tervepäinen koira on yleensä hyvä äiti pennuilleen. On kuitenkin olemassa narttuja, jotka häipyvät pentulaatikosta heti kun silmä välttää. Varsinkin ensimmäisinä päivinä, juuri kun pennut tarvitsevat ravintoa parin tunnin välein ja katsovat omistajaansa sellaisin ilmein, että mitä ihmettä sinä olet tänne hommannut, ja paras kun kiikutat ne saman tien muualle, eivät kuulu minulle.

Pentuvälittäjänä olen huomannut, että tänä päivänä useimmat pentua tiedustelevat osaavat kysellä pentujen vanhemmista, ovat he sitten hankkimassa itselleen kaverikoiraa tai ns. näyttelykoiraa. Tiedämme kaikki, että komeimpienkaan titteleiden takaa ei välttämättä löydy kaikkein hienointa ja virheettömintä koiraa, mutta esimerkiksi muotovalion arvo kertoo ainakin sen, että koira yleisesti ottaen on niin tervepäinen, että sen voi viedä ihmisten ilmoille ja että ainakin kolme eri tuomaria on pitänyt kyseistä koiraa rotunsa erinomaisena edustajana. Esimerkiksi koiran luonne ja sen terveys ovat asioita, joilla on merkitystä, hankitaan sitten niin sanottua koti – tai näyttelykoiraa.

Entäpä sitten, jos oma narttu onkin osoittautunut varsinaiseksi kultakimpaleeksi. Sillä on miellyttävä luonne ja sen näyttelyura on ollut menestyksekäs. Olet saanut todellisen näyttely- ja kasvattamispureman. Ympärillä tuntuu olevan tarjolla toinen toistaan mielenkiintoisempia uroksia ja pentuja. Rodussa saattaa löytyä monia viehättäviä värejä ja koirilla toinen toistaan ihmeellisempiä titteleitä. Huomaamattasi kotisi täyttyy erilaisista ”lupauksista”. Koiria löytyy niin vaatehuoneesta kuin kaikista muistakin mahdollisista huoneista. Tämänkin harrastuksen parissa voi ajaa itsensä loppuun. Jokainen koira vaatii ja tarvitsee sinun läsnäoloasi itselleen. Se ei halua joutua unohdetuksi häkkiinsä vaatehuoneen tai autotallin perälle. En haluaisi ahmia itselleni liian kiireesti liian monta samanikäistä koiraa. Olen varma, että niiden hoitaminen kärsisi, makuni voisi muuttua vuosien kuluessa kun tietämykseni lisääntyisi, enkä välttämättä haluaisi olla siinä tilanteessa, että kennelissäni on kymmenkunta reippaasti veteraani-ikäistä koiraa. Koiramme vanhenevat, meillä jokaisella on rajat minkä verran koiria kattomme alle mahtuu,  harrastuksessamme on rauhallisempia ja menevämpiä kausia, se on aivan luonnollista ja elämässämme on melko varmasti muutakin kuin koiria.

Minua kokeneemmat kasvattajat ovat opettaneet, että mikäli haluat kasvattaa niin satsaa narttulinjaan. Älä haali laumaa keskinkertaisia narttuja ja uroksia, vaan laadukas narttu, jonka varaan voit luoda kasvatustyösi pohjan. Urosta voit ainakin alkuun pyytää toiselta kasvattajalta ja mikäli nartustasi löytyy laatua, on laatuuroksen saantikin helpompaa.

Ja sitten, jos ja kun astutamme koiramme ja lopulta saamme pentuja, nautitaan niistä sydämemme kyllyydestä! Koirankasvatus olisi kovin yksinkertaista jos se olisi vain sitä, että pannaan kaksi hyvää koiraa yhteen ja saadaan erinomaisia pentuja. Kaikesta suunnittelustamme huolimatta kasvatustyö on yllätyksiä täynnä, me voimme vain luoda parhaat mahdolliset puitteet.

 

Teksti: Varpu Vallila (päivitetty 10.8.2015)

Alkuperäinen teksti on julkaistu Lhasa apsot ry:n lehdessä sekä kotisivuilla.