Muutoksia terveystukien maksuissa

Muutoksia terveystukien maksuissa

Verohallinnon ohjeistus yleishyödyllisten yhteisöjen ja julkisyhteisöjen avustusten verotuksesta linjaa myös Suomen Ranskanbulldogit ry:n maksamat terveystuet saajilleen tuloveron alaisiksi tuloiksi. Kaikki tuloveronalaiset avustukset on ilmoitettava tulorekisteriin riippumatta siitä, onko suorituksesta toimitettu ennakonpidätys vai ei. Tämän vuoksi kaikista terveystukisuorituksista SRBY tekee jatkossa tuloveroilmoituksen.
Verottajan mukaan maksetun suorituksen tosiasiallinen luonne ratkaisee, millaisesta suorituksesta on kyse ja miten sitä käsitellään verotuksessa. Verottaja linjaa, että koiraharrastusyhdistyksen jäsenistöönsä kuuluville koiran omistajille maksama osa koiran terveystutkimuksen hinnasta on saajilleen tuloveron alaista tuloa. Verottaja katsoo, että tällaisia terveystutkittuja koiria käytetään jalostukseen ja tällöin terveystiedot hyödyttävät sekä kasvattajaa että koirayhdistyksen toimintaa. Avustus tulkitaan siten tuloveron alaiseksi tuloksi.

Tuloveroilmoitusta varten jokaisen tukea hakevan jäsenen tulee tämän vuoksi jatkossa toimittaa rahastonhoitajalle henkilöturvatunnuksensa. Sen  voi toimittaa hakemuksen yhteydessä tietoturvallisesti valitsemallaan tavalla seuraavista:

1. Kirjaudu sisään Flomembers-verkkopalveluun ja tallenna omiin tietoihisi henkilöturvatunnus sitä varten olevaan sarakkeeseen. Rahastonhoitaja poistaa tallentamasi tunnuksen tehtyään tuloveroilmoituksen. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia Flomembersiin, pyydä aktivointikoodi jäsensihteeriltä (jasensihteeri(a)suomenranskanbulldogit.fi)

2. Lähetä henkilöturvatunnuksesi rahastonhoitajalle (rahastonhoitaja(a)suomenranskanbulldogit.fi) suojatulla sähköpostilla, mikäli sinulla on kyseinen palvelu käytössä.

3. Lähetä henkilöturvatunnuksesi kirjeitse rahastonhoitajalle postiosoitteeseen: Charlotta Åkerblom, Koorilantie 27, 21570 Sauvo.

HUOM! Ilmoita tukihakemuksesi yhteydessä miten toimitat henkilöturvatunnuksesi.

Suomen Ranskanbulldoggiyhdistys
Suomen Ranskanbulldoggiyhdistys
Suomen Ranskanbulldogit ry on vuonna 1983 perustettu ranskanbulldoggien rotua harrastava yhdistys, jonka toiminnan tarkoituksena on hoitaa ja edistää ranskanbulldogin tuntemusta ja jalostusta Suomessa sekä ohjata jäseniään hoitamaan ja kasvattamaan koiransa oikein ja pysyttämään rodun tason korkeana.